TunnePerhe®

TunnePerhe® on perheen kotona tapahtuva intensiivinen ja terapeuttinen kotikuntoutusmenetelmä. Sen auttamiskeinot pohjautuvat perhepsykoterapian ja arkiauttamisen yhdistämiseen.
TunnePerhe® -menetelmän avulla päästään työskentelemään syvemmällä tasolla perheen systeemissä ja siellä esiintyvissä vuorovaikutuspulmissa. Menetelmänä käytetään terapeuttista keskustelua, tehtäviä sekä toiminallisuutta.
TunnePerhe® – menetelmä on:
- tunnetaitojen opettelua ja hallitsemista
- negatiivisten vuorovaikutuksen purkamista
- perheen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden vahvistamista
- kiintymyssuhteen ja mentalisaatiokyvyn vahvistamista
- vanhemmuudenliiton vahvistamista
- arjenhallinnan vahvistamista
- rytmien, sääntöjen ja rajojen luomista ja niissä pysymistä
Työskentely TunnePerheessä®:
- Työskentelyssä perhe nähdään systeeminä voimavaroineen ja heikkouksineen.
- Työskennellään koko perheen kanssa yhdessä, mutta perheenjäseniä voidaan kohdata saman tapaamisen aikana myös erikseen ja eri kokoonpanoissa.
- Menetelmänä käytetään terapeuttista keskustelua, tehtäviä sekä toiminallisuutta. Työskentelyssä on tavoitteena siirtyä tiedolliselta tasolta kokemukselliselle tasolle ja toisinpäin.
- Työntekijä on aktiivisena osana työskentelyssä ja jakaa perheen kokemuksen.
- Työskentelyyn sisältyy tarvittaessa myös perheen arkiauttaminen sekä vanhempainvalmennus.
- Vahvistetaan perheen olemassa olevia luonnollisia verkostoja.
- Ei arastella ottaa puheeksi, miettiä ratkaisuja ja kokeilla eri tapoja toimia.
Toiminta TunnePerheessä:
- Puhetta – terapeuttista keskustelua
- Draamaa – kokemuksellisuus
- Leikkiä – lupa heittäytyä
- Tehtäviä – puhumisen apuvälineitä
- toimintaa – arkiauttamista, yhdessä tekemistä
Kenelle TunnePerhe® – työskentely sopii?
- Vaihtoehtona perhekuntoutukselle tai intensiivijaksoksi kuntoutuksen jälkeen
- Perheille, joissa arkea varjostavat väkivalta, päihteet, mielenterveysongelmat tai eriasteiset vuorovaikutuksen häiriö
- Perheille, jotka kokevat ”Että mistään ei ole enää apua…”
- Vanhemmille, joilla aikaisemmat traumaattiset kokemukset vievät toimijuuden tästä hetkestä ja lisäävät haastetta toimia vanhempana.
- Tukena lastensuojelun eri prosesseissa
Kiitos
Palautautteesi on lähetetty.